English (en-US)

Name

Reijo Mäki

Biography

Finnish (fi-FI)

Name

Reijo Mäki

Biography

Reijo Juhani Mäki (s. 12. lokakuuta 1958 Siikainen) on suomalainen kirjailija.

Mäki valmistui kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta 1982 ja työskenteli kirjailijan työn ohella Postipankin Porin ja Turun konttoreissa markkinointitehtävissä ennen siirtymistään vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1993. Turussa Mäki on asunut vuodesta 1987. Mäen esikoisromaani, dekkari Enkelipölyä, ilmestyi vuonna 1985. Kirjailijan tunnetuin hahmo turkulainen yksityisetsivä Jussi Vares esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1986 Moukanpelissä. Mäen teokset sijoittuvat lähes poikkeuksetta hänen asuinkaupunkinsa Turun baareihin ja kaduille.

Mäki on kertonut yhdeksän vuoden pankkiuransa aikana ehtineensä nähdä pankkimaailman rajun muutoksen valuuttalainojen vapautumisesta kulutusjuhlaan, romahdukseen ja pankkikriisiin. Viimeisinä työvuosinaan pankissa Mäki hoiti konkurssi- ja perintäasioita. Näiden kokemustensa hän on sanonut vaikuttaneen merkittävällä tavalla hänen kirjalliseen tuotantoonsa.

Vuonna 1992 Mäki sai valtion yksivuotisen taiteilija-apurahan. Mäki sai Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinnon vuonna 1996.

Mäki on kertonut kantavansa mukanaan kaasuasetta, koska on saanut uhkauksia.

Ensimmäisen Vareksen piti olla yhden kirjan pastissi. Etenkin alkupään tuotantoonsa, sekä Vareksiin että muihin romaaneihin, Mäki ammensi vuosistaan Pohjois-Satakunnassa, kesätöistä Tukholmassa ja työstään pankkimaailmassa 1990-luvun alussa. Myöhemmissä teoksissa päähenkilö Vares ei enää vanhene ja miljöönä on enimmäkseen Turku ja hyvin usein sen saaristo. Monessa teoksessa läsnä on villin lännen kuvasto ja intiaanit. Vareksen hahmoon on otettu vaikutteita Morgan Kanesta.

Poliittisesti teoksista voi lukea vasemmistoradikalismin eri aikakausien suuntausten ja ylipäätään herkkäuskoisuuden kritiikkiä. Mäkeä häiritsevät punavihreät ajatusmiliisit ja hänestä kulttuurisen omimisen kielto on keksitty kehnon ketamiinin vaikutuksen alaisena. Tuotantoaan Mäki on luonnehtinut yhteiskunnalliseksi satiiriksi.

Mäen teoksissa rikollisuus tulee usein idästä. Kotimaista rikollisuutta hallitsevat talousrikolliset ja erilaiset "liikemiehet". Myös romanit ovat edustettuina. Etenkin rikollisten kuvausta on pidetty stereotyyppisenä. Useassa kirjassa myös kuvataiteella, taideväärennöksillä, performancetaiteella, musiikki- ja muulla viihdebisneksellä sekä jopa runonlausunnalla on merkittävä asema. Uskontoon Mäki itse suhtautuu kriittisesti. Samaa näkemystä esittää kirjoissa Vares ja myös hänen antikvariaattia pitävä ystävänsä Alanen, joka on entinen pappi. Toinen vakiohahmo Luusalmi on alkoholisoitunut kehno novellikirjailija, jonka juttuja muut pitävät poikkeuksellisen rasittavina.

Sekä kirjoissa että elokuvasovituksissa Vareksen työskentely on usein kännistä haahuilua. Tapaukset selviävät paljolti sattumalta. Sakari Roivas -trilogian päähenkilö puolestaan on kuivakka virkamies ja nuhteeton poliisi.

Mäen omien teosten lisäksi Vareksen maailmaa kuvataan kirjoissa Vareksen Turku ja Vareksen vaeltava viisaus. Ne on kirjoittanut Markku Haapio. Novellikirjailija Luusalmen nimellä on julkaistu kirja Siivellä eläjä: kohtaamisia enkeleiden kanssa.

You need to be logged in to continue. Click here to login or here to sign up.

Can't find a movie or TV show? Login to create it.

Global

s focus the search bar
p open profile menu
esc close an open window
? open keyboard shortcut window

On media pages

b go back (or to parent when applicable)
e go to edit page

On TV season pages

(right arrow) go to next season
(left arrow) go to previous season

On TV episode pages

(right arrow) go to next episode
(left arrow) go to previous episode

On all image pages

a open add image window

On all edit pages

t open translation selector
ctrl+ s submit form

On discussion pages

n create new discussion
w toggle watching status
p toggle public/private
c toggle close/open
a open activity
r reply to discussion
l go to last reply
ctrl+ enter submit your message
(right arrow) next page
(left arrow) previous page

Settings

Want to rate or add this item to a list?

Login